Yksinyrittäjän sietämätön keveys

Odotan kesäloman alkua enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Vähän odotusta kieltämättä varjostaa kesäloman aloittamisen edelleen tuulessa viuhuva aloitusajankohta ja kesäloman loma-osuuden vahvistamattomuus.  Tämä tietysti on ihan oma vikani. Yksinyrittäjyys on mulle vielä reilun kolmen vuoden kokemuksella niin uusi asia, etten selkeästi vielä osaa sitä jaksamisen kannalta olennaista taitoa: lomailua.

Lyhyt katsaus menneeseen: virkamiesviestijästä valmentajaksi

Perustin toiminimeni SenComms 2013, kun odotin neljättä lastamme. Siinä kypsyi ajatus, etten ehkä vietäkään seuraavia vuosia kokonaan hiekkalaatikon reunalla. Satuin juuri käymään täydennusopintoja organisaatioiden sosiaalisen median käytöstä ja kysynnänkin takia aloitin tekemällä aika pitkälle somekoulutuksia. Pelkkä sosiaalisen median valmentaminen ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut mulle ominaista ja onneksi pääsin omien asiakkaiden kanssa pikkuhiljaa tekemään viestinnällisesti monipuolisempia valmennuksia. Ilokseni olen myös päässyt ketteröittämään viranomaisviestintää, tunnen virkamiesviestijä-taustani takia olevani hyvinkin kotona eri virastoissa. Asiakkaatkin ovat muuten valveutuneempia jo somemaailmassa, ihan selvästi! Somealkuhuuman jälkeen osataan kysyä ja vaatia enemmän, kuin pelkkiä ”Näin twiittaan” – valmennuksia.

Tätä samaa linjaa olen saanut sittemmin jatkaa kumppanivalmentajana Kaiku Helsingissä. Sosiaalinen media on mainettaan paljon laajempi kokonaisuus ja lopulta kuitenkin vain yksi osa organisaatioiden tavoitteiden mukaisessa viestinnässä. Some on hyvä ja tärkeä lisä tekemiseen, mutta perusta luodaan viestinnässä ihan muualla. Viestinnän kokonaiskuvan ja ihan koko organisaatiota koskevan merkityksen ymmärtäminen on uskoakseni ollut vahvuuteni tällä ”osaan käyttää periscopea, olen somekonsultti” – aikakaudella.

Lyhyt katsaus nykyhetkeen: pieniä isoja asioita

Eilen illalla olin todella väsynyt, mutta onnellinen. Paino sanoilla todella ja väsynyt. Tällä viikolla sai ensiaamunsa mulle uuden konseptin mukaiset aamiais-seminaarit uuden yhteistyökumppanin kanssa.  Samoin tällä viikolla ilmestyi STT:n julkaisema opas, johon oli pyydetty lisäkseni 13 muuta ”viestinnän huippuasiantuntijaa”. Oppaaseen antamastani vinkistä jatkona minua pyydettiin kirjoittamaan bloggaus STT:lle. Se julkaistiin myös kuluneella viikolla (linkit löydät tuolta alempaa). Jos katsoo kulunutta vuotta muuten, niin aikas paljon on tullut tehtyä. Mukaanlukien yksi hiton hieno Upea ura- tapahtuma, josta muuten edelleen lupaamani tapahtumaviestinnän bloggaus on kesken.

Lyhyt, ihan pikkuinen vaan, hehkutus!

Entä sitten? Niin. Sitä piti itsekin pysähtyä (edelleen paino sanoilla todella ja väsynyt) pohtimaan. Pohdiskelin suomalaiseen tyyliin, että viitsiikö tätä nyt sitten hehkuttaa, vaikka olin todella otettu kun näin ketä muita tuohon STT:n oppaaseen oli pyydetty.  Ettei nyt muut (en tiedä ketä nämä ovat) ajattele, että ylpeilen ja henkseleitä paukuttelen. Että turha nostaa meteliä. MUTTA HERRANJUMALA KIRSI PIHA MIKAEL JUNGER JARI LÄHDEVUORI!!!!! Pakko kertoa vielä, että mieltäni lämmitti erityisesti se, että alunperin sain pyynnön osallistua oppaaseen Snapchatissa. Sain videosnapin, jossa mulle entuudestaan tuntematon ihminen kertoi, että koska olen ”rautainen viestinnän asiantuntija”, olisi hienoa jos lähtisin mukaan kyiseiseen oppaaseen. Kuin siistii!  I`ll still stay with Snapchat. 🙂

Miten tähän on päädytty?

Työllä. Todella paljolla työllä. Sanon tämän nyt mieheni kannustamana; olen tehnyt ihan hemmetisti töitä. Mikään luottamustehtävä tai bloggaus  sinne ja tänne ei ole tullut niin sanotusti ilmaiseksi. Laskematon määrä tunteja valmennusmateriaalien parissa on tuntunut niin pään sisä- kuin ulkopuolellakin.

Työn tekemisen lisäksi olen  halunnut olla myös kotona, kun vanhemmat lapset tulevat koulusta ja pienimmänkin raaskin laittaa päiväkotiin vasta helmikuussa. Kolmeksi päiväksi viikossa. Joista on ollut noin puolet koko kevään ajan sairaana. Olen siis ollut sekä kokoajan kotona, että kokoajan töissä. Ryhmä Hau ja rusinat on pelastanut yhden jos toisenkin skype-palaverin. Itkupotkuraivarit on ollut lapsen lisäksi lähellä myös äidillä aika monta kertaa, kun deadline oli eilen ja murot kaatui läppärille. Mies on saanut osansa itkupotkuraivareista, kun on tullut töistä tai työmatkalta, napannut lapset hoiviinsa ja antanut mulle työrauhan.

Aito kotitoimisto-tilanne kesäkuussa 2017. Idyllistä? Sitäkin. Kuvan nappasi vanhin lapsistani, joka yritti pitää pikkusiskojaan aioissa, kun ”äidin on ihan pakko hoitaa tää yks juttu”.

Monesti mulle on ihmetelty, miten pyöritän tätä kaikkea. Ja miten noin ylipäätään olen aina niin iloinen ja hyvinvoivan oloinen. No, totuushan on arvatenkin se, etten aina pyöritä kaikkea niin kovin hienosti. Ja että ”yrittäjän vapaus” on käytännössä tarkoittanut sitä, että teen työt öisin ja viikonloppuisin, tooodella pitkää pinnaa ja paljon rusinoita. Mutta (tattadadaa!):  1.) mä tykkään siitä mitä teen. Ihan oikeasti nautin siitä, että saan autettua asiakasta eteenpäin, oivallutettua yhteistuumin. Se , että osaamme viestiä paremmin, hyödyttää ihan kaikkia. 2.) mä tykkään mun lapsista. Tämä voi tietysti tulla yllätyksenä. Mutta jotka mut paremmin tuntee, tietää (että sarkasmi on taitolaji), että  kun on menettänyt yhden, pitää muut entistä tiukemmin lähellään.

Tulipahan pistettyä tulille tämä omakin blogi taas pitkästä aikaa. Ja ainiin, saatan olla niin sanotusti lomalla seuraavat 3 viikkoa. Mutta toki aina voi olla yhteyksissä!

Ihanaa kesää kaikille ❤

Loppuun vielä linkkilistaa niistä viikonloppu- ja öisten tuntien aikaansaannoksista:

14 Yllättävää tapaa saada medianäkyvyyttä – STT:n opas

Viranomaisviestintä – unelmien viestintätyötä – STT:n blogi 

Palvelulupaus on pidettävä! Viestijät – blogi

Viestijä, ole rohkeasti oman sometiesi kulkija – Viesti Ry:n blogi

Monitulkintaisuus pistää vuorovaikutustaidot koetukselle – Viestijät – blogi

KonSome – Siivoa somesi kesäkuntoon! Kaiku Helsingin blogi

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s